Visualistiopiskelijan päiväkirja

Tyylihistoria/Huonekalutyylit

Kullakin aikakaudella ja kansoilla on ollut oma maailmankatsomuksensa, omat valtiolliset ja uskonnolliset aatteensa ja omat kauneuskäsitteensä. Niiden ilmaisumuotoa taiteessa sanotaan tyyliksi. Historia tuntee monia tyylisuuntia. Vaihtumishetki ei ole koskaan kovin selvä. Selvemmin eri tyylisuunnat havaitaan rakennustaiteessa. Samoja suuntia voidaan havaita taiteen eri aloilla, pukeutumisessa, tavoissa ja huonekaluissa. Ainakin huonekaluilla voidaan havaita eri tyylisuuntien aikana muodostuneen eri maihin muunnelmia, joissa kansalliset piirteet ovat tulleet näkyviin. Yksittäistä huonekalua tai huonekalun koristetta on joskus vaikea yhdistää mihinkään tyyliin, Onkin tarkasteltava suurempia kokonaisuuksia, koska käsityön aikakaudella yksittaäisellä esineelläkin saattoi olla oma tyylinsä. Suomessa esimerkiksi tuoli siinä merkityksessä mitä sillä nykyään ymmärretään oli harvinainen huonekalu aina 1600-luvulle asti.

Renesanssityyli 1350-1600 Renesanssilla yleensä tarkoitetaan muinaiskreikkalaisen ja_roomalaisen taiteen elpymistä tai sen muotoihin pyrkimistä. Suppeassa merkityksessä tarkoitetaan renesanssilla kuitenkin ainoastaan ensimmäistä palaamista antiikkiin. Tämä uusi tyyli alkoi kehittyä 1400-luvulla Alppien eteläpuolella. 1500- luvun alussa otettiin antiikin muodot yhä suurempaan käyttöön ja noudatettiin niitä. Goottilainen tyylipystysuorine muotoineen hylättiin kokonaan ja esimerkiksi sisustuksessa otettiin ensi sijassa huomioon mukavuus ja hauskuus, pyöristetyt ja sirot muodot. Huonekaluihin alettiin upottamaan eri puulajeista tehtyjä koristuksia ja kuvioita (intarasia). Huonekalut muuttuivat kevyemmiksi ja siroimmiksi. Yhä yleisimmiksi tulivat huonekalujen runkoihin naulatut tyynyt. Käsin tehdyillä nauloilla kiinnitettiin vahvaa hamppukangasta tuolien sarjoihin ist- uimensarjoihin istuimen pohjaksi. Reunoille laitettiin olkia ja heiniä, jotka sidottiin koviksi. Keskelle muodostuneeseen syvennykseen levitettiin heiniä ja sammalta jaistuimen yli kiristettiin pellavakangas, joka naulattiin sar- joihin. Näin tehdyn pohjaverhoilun päälle kiristettiin kankainen tai nahkainen päällys, joka myös kiinnitettiin nauloilla sarjoihin. Kupariset tai messinkiset naulat taottiin käsin ja tehty nimenomaan verhoilua vaeten. Vaikka tuolien reunat saatiin koviksi ja pehmustus tiiviiksi, menettivät istuimet käytössä nopeasti muotonsa.   Barokkityyli 1600-1750 Barokki sai alkunsa Italian myöhäisrenesanssista. Barokille oli tunnusomaista monumenttaalisuus, raskaus ja jäykkyys. Muodot olivat mielivaltaisesti väännetty. Se oli kalliiden loistohuonekalujen aikaa. Käytettiin ylenpalttisen upeaa sametti, brokadi-ja kultanahkaverhoilua. Jalopuisia koristeleikkauksia ja metalliupotuksia. Myös sorvatut muodot olivat huonekaluissa yleisiä. 1700-luvun alkupuolta nimitetään myös myöhäisparokiksi. Barokin ja myöhäsparokin aikana alkoivat kankaat syrjäyttää nahkapäällysteitä. Pehmusteena oli aikaisemmin käytetty kaisloja, olkia, sammalia ja joskus höyheniä. Nyt alettiin käyttää eläinten karvoja ja jouhia.Alussa jouhia ei ymmärretty kähertää, vaan niitä käytettiin sellaisenaan. Barokinkaan aikana ei verhoilun alalla tapahtunut mainittavia muutoksia. Irtotyynyt hävisivät melkein kokonaan ja kiinteät verhoukset mataloituivat ja ohenivat. Verhoukset olivat kuitenkin edelleen jäykkiä ja kömpeköitä, vaikka ne pyrkivät noudattamaan barokin kaarevia muotoja. Huonekaluja verhokankaat olivat enimmäkseen yksivärisiä ja kuviottomia. Pintojen elävöittämiesksi käytettiin myös nauhoja ja koristeommelta.   Rokokootyyli 1720-1760 (Ludvig XV:n tyyli) Rokokoo on tyylisuunta, jonka vaikutus on nähtävissä lähinnä sisäarkkitehtuurissa. Parhaimmillaan se näkyy huonekaluissa. Rokokoo muutti barokin pramean jäykkyyden leikilliseksi epäsäännöllisyydeksi. Vältettiin symmetrisiä kuvioita ja yhä kaarevam- mat muodot otettiin käyttöön. Sirous tuli prameuden tilalle. Huonekaluissa käytettiin mielivaltaista ornamentiikkaa. Kuvioaiheena oli usein simpukka. Rokokoohon oli Ranakan vaikutus ratkaiseva, mutta Englannissa loi englantilaistyylisen rokokoon Thomas Chippendale. Chippendale-tyyli oli muodoiltaan yksinkertaisempaa. Rokokoon aikaan verhoilussa tapahtui huomattavia muutoksia. Muodot tulivat pyöreämmiksi ja pehmeämmiksi. Huonekalukankaiden väreihin ja kuvioihin haluttiin saada enemmän vaihtelua Koristekuvioina olivat suosittuja kukat, köynnökset ja lehtiasetelmat. Nämä uudistukset kuvastivat ajan hengen muuttumista kevytmieliseksi ja iloiseksi. Perustavaksi seikaksi huonekalujen kehityksen kannalta on mainittava, että nyt alettiin huonekaluja koota sopiviksi ryhmiksi eli kalustoiksi. Seiniä ja huonekaluja alettiin päällystää kalliilla silkkija brokadikankailla. Jousien höyhenten ja untuvien käytön lisääntyminen teki myös mahdolliseksi valmistaa entistä pehmeämpiä ja joustavampia verhouksia.   Uusklassinen tyyli 1774-1793 (XVI:n tyyli) Uusklassista tyyliä sanotaan välitystyyliksi siirryttäessä empiretyyliin. Oli syntynyt vastavaikutus rokokoon mielivaltaisia muotoja vastaan ja vähitellen palattiin antiikin säännöllisyyteen. Pyrittiin yhdistämään suurenmoisuutta sirouteen. Jälleen kerran saatiin vaikutteita antiikista. Rokokoon käyrien pintojen asemasta käytettiin antiikista lainattuja muotoja, jotka vaikuttivat myös pehmusteisiin. Tälle tyylille olivat ominaisia osaksi rokokoon kevyet ja sirotkin muodot, mutta verhous vaati terävämpiä reunoja. Tämä osaltaan teki tyylin jäykemmäksi. Suomeen ja Ruotsiin tuli rokokoo Lovisa Ulrikan ja Adolf Fredrikin aikana. Muodosteltuna enemmän uusklassiseen suuntaan se muuttui Kustaa III:n aikana Ludvig XVI:n tyylin laatuiseksi ja sitä sanottiin Suomessa kustavilaiseksi tyyliksi.   Empiretyyli 1800-1850 (keisarityyli) Empire-tyylillä tarkoitetaan uusklassisuuden suuntaa, joka kukoisti Ranskassa Napoleon I:n aikana. Ranskassa mielellään lainattiin roomalaisia ja kreikkalaisia aiheita. Tästä kehittyi vähitellen empiretyyli. Koristelussa jäljiteltiin antiikin ankaria piirteitä. Tuoleissa oli ohuehkot jalat ja ristikkomaiset selkänojat. Kullatut listat ja uurrokset olivat tyylille ominaisia. Suosittiin valkoista, mustaa ja myös keltaista, pumaista tai ruskeaa kiillotusta. Mahonki oli suosittu puulaji. Samoin valkoinen marmori esim. pöytien kansina. Verhoilu oli edelleen teräväreunaista ja melko ohutta.   Biedermeiertyyli Biedermeier ei ollut varsinaisesti tyyli, vaan se kehittyi empiretyylin aikana. Biedermeieria sanotaankin porvaristuneeksi empiretyyliksi. Varsinaisten empirehuonekalujen rinnalla oli yksinkertaisempia ja vaatimattomampia huonekaluja. Niissä ei tavoiteltukaan taiteellisuutta, vaan pidettiin silmällä ainoastaan käytännöllisyyttä. Lisäksi pyrittiin raaka-aineiden ja tekotapojen halpuuteen. Empirekalusteihin verrattuna huonekalut näyttävät yksinkertaisilta, kevyiltä ja luotettavilta. Niillä oli juuri ne ominaisuudet, joita empiretyylissä oli kaivattu ja joihin empiren syrjäytyessä alettiin kiinnittää huomiota.   Kansallisromantiikka 1890-1920 Kansallisromantiikka kehittyi klassillisuuden vastakohdaksi. Tuon ajan huonekalut olivat joko kansallisia tai siten ns. jugentyyliä, joka pyrki korvaamaan historialliset koristetyylit omintakeisella ornamentiikalla. Suomessa jugentyyli toteutui nimenomaan kansallisromantiikkana. 1800-luvun lopulla esiintyi kaunis rokokoontyylin muunnos. Sitä nimitettiin "pappilan-" tai "talonpoikaisrokokoo". Vielä nykyäänkin sitä valmistetaan nykyisen tekniikan mahdollisuuksia hyväksi käyttäen. Tätä tyyliä ei voi liittää kansallisromantiikkaan, vaikka se esiintyi samoihin aikoihin.   Funktionalismi 1920 luvun lopulta alkaen Funktionalismi irtaantui historiallisista tyyleistä. Se perusti ilmaisunsa funktiolle, tarkoitusperälle. Parhaiten se näkyy rakennuksissa ja huonekaluissa. Huonekalujen muodon määräsi käyttötarkoitus. Symmetrisyyskään ei ollut välttämätön. Verhoilulla ei esineen ulkonäön kannalta ollut suurtakaan merkitystä. Rungoissa käytettiin metalliputkea ja taivutettua vaneria. Suomessa Alvar Aalto funktionalismin johtava nimi. Tyylisuunnat ovat vaihtuneet aina nopeammin mitä lähemmäksi on tultu nykyaikaa. Olemme teollisen muotoilun aikakaudella. Emme enää voi havaita mitään vallitsevaa suuntaa. Ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua tarkasteltuna löytyy toisistaan erottuvia tyylikausia. Todennäköisesti tyylisuunnat erottuvat toisistaan ainakin osittain erilaisten valmistusmenetelmien aikakausina.